20
TOU
16.00
B17, B17 kakkonen

SiPS B17 - FC LaPa  

Tanhulan TN

B-pojille kolme pistettä

B-pojat pelasivat kauden toisen kotiottelunsa Tanhulassa. Vastustajaksi saapui LaPa Lappeenrannasta. Ennen päivän otteluita molemmilla joukkueilla oli kolmesta ottelusta kasassa 1 piste ja maaliero identtinen 2 tehtyä ja viisi päästettyä. Ennakkoasetelmat lupailivat siis tasaista peliä ja hyvä alun merkitystä korostettiin…

Ennakkoasetelmiin nähden ottelu kulki alusta lähtien yllättävänkin selvässä kotijoukkueen hallinnassa. Vierasjoukkue keskittyi lähinnä vain oman pään puolustamiseen. Tämä saattoi tosin johtua osin myös vieraiden kapeasta pelaajamateriaalista – ilman vaihtomiehiä liikkeellä ollut LaPa panosti kaiken energian puolustamiseen.

Kotijoukkue otti selkeän pallonhallinnan ja tilanteita pyrittiin rakentelemaan nopealla syöttötyöskentelyllä. Hyökkäykset saatiinkin yleensä rakenneltua mallikkaasta n. 25 metriin asti. Sen jälkeen LaPan tiivis puolustussumppu aiheutti hankaluuksia. Tilaa löydettiin pitämällä peli leveänä ja keskityspaikkoihin päästiin toistuvasti. Tällä kertaa keskitykset löysivät jo omia pelaajiakin – toki vastustajan puolustajat ison osan keskityksistä katkaisivatkin – mutta viimeistelyyn kaivattiin lisää tarkkuutta: laukaukset menivät pääosin yli tai ohi vastustajan maalin. Jatkuvat keskityspaikat poikivat ensimmäisellä puoliajalla lukuisia kulmapotkuja. Viidennen tai kuudennen kulmapotkun jälkitilanteesta saatiin noin puolentunnin kohdalla vihdoin ottelun avausmaali. Pienen hässäkän jälkeen Jarkko Rissanen pääsi hyvin puskemaan. Jarkon pusku napsahti ylärimaan, Atte Räsänen seurasi tilanteen hyvin loppuun ja pääsi rauhassa puskemaan 1-0 johtomaalin tyhjiin.

Johtomaalin jälkeen kotijoukkueen selkeä hallinta jatkui ja tilanteiden rakentelua jatkettiin niin keskustan kuin molempien laitojenkin kautta. Pelin tempo oli kuitenkin ensimmäisen puoliajan kuluessa laskenut ja tämä helpotti vieraiden pysymistä pelissä mukana. ToU yj:n keskikenttä jatkoi pallollisen pelin hallintaa ja pallo kulki säännöllisesti Jani Makkosen ja Santeri Jauhiaisen kautta. Aivan ensimmäisen puoliajan lopulla Jani tavoitteli pitkällä syötöllä Konta Piiraista. Vastustajan puolustaja pääsi puolustuslinjan selustaan pelattuun palloon jo käsiksi mutta Konsta riisti pallon itselleen ja viimeisteli varmasti 2-0 johtomaalin.

Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä – kotijoukkue hallitsi peliä ja vieraiden harvat hyökkäysyritykset perustuivat pitkiin avauksiin. Selkeästä hallinnasta huolimatta kotijoukkue ei onnistunut kasvattamaan maalitiliään. Maalintekoa pääsi yrittämään vuorollaan lähes jokainen hyökkääjä tai keskikenttäpelaaja. Ottelun kolmas ja samalla viimeinen maali syntyi noin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. Luukas Laitinen syötti Tino Kauppiselle maalin edustalle ja toisella puoliajalla useasti hyviin mallipaikkoihin hakeutunut Tino viimeisteli ottelun päätösnumeroiksi 3-0.

ToU yj:n selkeä 3-0 kotivoitto oli pelitapahtumiin nähden täysin ansaittu ja ehkäpä niihin nähden jopa pieninumeroinen. Vierasjoukkue LaPa kun ei saanut koko ottelussa rakenneltua käytännössä yhtään kunnollista maalipaikkaa kotijoukkueen maalille. Hienoa oli kotijoukkueen pystyminen selkeään pallonhallintaan – hieman negatiivista taas oli se, että pelitempo laskeutui aina välillä melko verkkaiseksi. Tämä on tosin ymmärrettävää kun vastustajan pelaaminen mahdollisti pelinhallinnan matalallakin tempolla. Alkavalla viikolla voidaan harjoituksissa taas hakea terävyyttä pelaamiseen ja maalintekoon – seuraavan kerran pistepussia koitetaan kartuttaa viikon päästä lauantaina kotiottelulla. Tällä kertaa peli pelataan Ahmon tekarilla ja vastaan juoksee PeKa yj Kotkasta – peli alkaa 17.00, tervetuloa katsomoon!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista