Esittely
Ottelutilastot
FC LaPa - SiPS
2017 - B17 - B17 kakkonen
Klo 15:00 Lappeenranta
19
Elo

B-pojille voitokas reissu Lappeenrantaan


ToU yj:n B-pojat matkasivat Lappeenrantaan LaPan vieraaksi. Syyskierroksen neljännen kierroksen ottelun joukkueet lähtivät tasapisteissä joten siinä mielessä panosta otteluun löytyi. Kopissa ennen ottelua korostettiin jälleen oman aktiivisuuden ja pelihalun merkitystä – Lappeenrantaan asti ei kannata tulla ”löysäilemään”. Ottelu aloitettiin edellisen kotiottelun tapaan hiljaisella hetkellä – tällä kertaa kunnioitettiin perjantaina poisnukkuneen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alajan muistoa.

Tänään oransseissa paidoissa pelannut vierasjoukkue osoitti heti alusta lähtien sen, että kolme pistettä haluttiin napata mukaan. Pelin otettiin selkeästi hallintaan ja pallo liikkui mukavasti mieheltä toiselle. Ensimmäinen palkinto saatiin jälleen aika nopeasti kun jo viiden minuutin kohdalla Santeri Jauhiainen lakukoi hyvän hyökkäysrakentelun jälkeen 0-1 vierasjohdon puolustajan jalan kautta. Aikaisen johtomaalin jälkeen ToU yj jatkoi selkeää hallintaa ja kotijoukkue ei päässyt kunnollisiin hyökkäyksiin. Selkeän pallonhallinnan myötä pelinopeus laski ajoittain turhan verkkaiseksi ja näin LaPan puolustamisesta tehtiin hieman helpompaa.

Useista hyvistä sommitelmista huolimatta toista maalia saatiin odotella pelin 23 minuutille. Tuolloin nähtiin yksi pelin kauneimmista maaleista Erkka ”Ecu” Parviaisen laukoessa läheltä kuudentoista kulmaa kierteisen pallon vastustamattomasti takayläkulmaan Tino Kauppisen syötöstä. Puolentunnin pelin jälkeen Ecu teki toisen maalin tarkalla vapaapotkulla n. 20 metristä. Selvä 0-3 vierasjohto söi suurimman innon kotijoukkueen pelaamisesta ja puoliaika jatkui vieraiden komennossa. Tilanteita onnistuttiin luomaan useampaankin maaliin mutta 0-4 suurempaan vierasjohtoon ToU yj ei ennen taukoa pystynyt. Tuon neljännen maalin viimeisteli hyvän syöttökuvion jälkeen Tino Jani Makkosen syötöstä. Tähän maaliin voisi merkata useammankin syöttäjän hyvän syöttöketjun pohjustaessa maalia.

Neljän maalin johto toisen puoliajan alkaessa tarkoitti käytännössä sitä, että ottelu oli ratkennut jos ei aivan ihmeitä kentällä nähtäisi. Puoliaika alkoikin aika löysähkö vauhtisena vieraiden kuitenkin hallitessa kenttätapahtumia. Kotijoukkue pääsi kuitenkin paremmin peliin mukaan juuri löystyneen pelitempon seurauksena ja tätä kautta vieraiden tilanteiden rakentelu hankaloitui. Pitkään näyttikin siltä, että ”maha oli jo täynnä” ja neljä tehtyä maalia vierasjoukkueelle riittää. Maalipaikkoja pyrittiin toki luomaan mutta hyökkäykset tyrehtyivät yleensä n. 20 metriä ennen maalia.

Noin vartti ennen täyttä aikaa saatiin kuitenkin lisää väriä peliin ja viides maali nähtiin. Ville Valta karkasi puolustuslinjalta Janin hyvästä syötöstä ja tökkäsi hallitusti tilanteeksi 0-5. Maali antoi peliin kaivatun piristysruiskeen ja viimeinen vartti oli huomattavasti puoliajan alkua aktiivisempaa peliä. Kotijoukkuekin sai luotua pari ”melkein” maalipaikkaa nopeilla vastahyökkäyksillään mutta seuraava maali nähtiin taas ToU yj:n tekemänä... 0-6 johtomaali oli pelin parasta antia: ”Ecu” täräytti kolmannen maalinsa Janin ja Villen hyvästä tarjoilusta. Pallo liikkui kolmikon välillä kuusi syöttöä ennen viimeistelyä ja mukaan mahtui vielä hieno ”jalkojen välistä” jättö – hat trick Eculle ja Janille syöttöpinna. Kohta tämän jälkeen Ecu otettiin vaihtoon ja tilalle juoksi viimeiseksi seitsemäksi minuutiksi muutamia pelejä loukkaantumisen takia huilannut joukkueen toinen maalivahti Jere Hyötyläinen. Tarinaa tästä pelin lopusta kuultaneen vielä pukukopissa useaan otteeseen Jeren onnistuessa viimeistelemään ottelun loppulukemiksi 0-7 vierasvoitto Eetu Penttisen hyvästä keskityksestä. Harvoin näkee tuomarinkaan antavan varoitusta hymyssä suin – tänään sellainen nähtiin kun Jere otti maalista ilon irti ja tuuletti riisumalla pelipaidan – samalla minuutilla pöytäkirjaan merkinnät maalista ja varoituksesta.

Neljän kierroksen jälkeen ToU yj:n saldo on kaksi tappiota ja kaksi selvää voittoa kahdesta edellisestä pelistä. LaPaa vastaan onnistuttiin jatkamaan hyvää omaa pallollista pelaamista. Palloa pystytään liikuttamaan riittävän nopeasti ja tätä kautta avattua vastustajan puolustusta. Mikäli sama tekemisen taso jatkuu niin pistepussi tulee varmasti karttumaan. Luonnollisesti vastustajan pelaamisen taso vaikuttaa aina tuohon pallolliseen pelaamiseen ja seuraava mittari on edessä taas viikon kuluttua: vieraspelit jatkuvat ja matka suuntautuu Kotkaan. Kevätkierroksella peli PeKa/KTP yj:tä vastaan päättyi 3-3 joten tasaista vääntöä taitaa olla odotettavissa.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Lisää uutisia
B17
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930
 
Kategoriat