4
KES
12.45
B17, B17 kakkonen

KJP YJ 2 - SiPS B17   

Lehtomäki TN

B-pojille kolmen pisteen reissu Kouvolaan

Koulujen päätösviikonlopun ohjelmassa oli B-pojilla kevätkierroksen pisin vierasreissu. Matka suuntautui Kouvolaan KJP yj:n vieraaksi.Kotijoukkueen pistetili oli vielä aukeamatta joten Kouvolaan mentiin selkeällä tavoitteella – kolme pinnaa pitäisi ottaa kotimatkalle mukaan. Viileähkön alkuviikon jälkeen Kouvolan + 16 ja auringonpaiste tarjosi lähes helteiset olosuhteet pelille.

Ottelu alkoikin ToU yj:n kannalta lupaavissa merkeissä kun heti alkuvihellyksestä painetta saatiin vastustajan päätyyn. Muutamassa edellisessä pelissä hieman haussa ollut viimeistely ei tänään aiheuttanut pitkään harmia kun jo 3 minuutin pelin jälkeen Tino Kauppinen viimeisteli 0-1 vierasjohdon Tuomas Seppäsen keskityksestä. Peli jatkui avausmaalin jälkeen vieraiden hallinnassa ja vain neljä minuuttia myöhemmin vierasjohdoksi kirjattiin 0-2 Erkka Parviaisen viimeistellessä Jani Makkosen esityöstä ToU yj:n toisen maalin. Ottelu jatkui edelleen ToU yj:n heilutellessa tahtipuikkoa ja paine pysyi kotijoukkueen päädyssä. Kotijoukkueen yhtä kulmapotkua lukuun ottamatta tilanteet pyörivät kotijoukkueen maalilla mutta lisämaalit antoivat odottaa… kaksi kertaa pallo kyllä maaliin saatiin mutta molempia maaleja edelsi paitsiot. Ehkä jo ratkaisevan tuntuinen 0-3 vierasjohto syntyi kuitenkin kun peliaikaa oli vierähtänyt hieman yli puolituntia: Atte Räsänen pääsi läpiajoon Jarkko Rissasen syötöstä viimeistellen varmasti. Tästä vain muutaman minuutin kuluttua Tino teki päivän toisen maalinsa johon Tuomas kirjautti toisen syöttönsä. Näin tauolle mentiin 0-4 vierasjohdossa.

ToU yj suoritti tauolla kolme vaihtoa: paljon aiemmissa peleissä uurastaneille kavereille annettiin hieman huilia. Lisäksi Konsta Piirainen jouduttiin vaihtamaan nilkkavamman seurauksena. Toinen puoliaika jatkui selkeällä vierasjoukkueen hallinnalla. Tauolta peliin tullut Luukas Laitinen tarjosi Tinolle hyvän syötön ja Tinon kolmannella maalilla taululle kirjattiin 0-5 ja samalla Tinolle hattrick! Viisi minuuttia myöhemmin Justus Gerdt pelasi pallon Tinolle, Tino syötti vielä Erkalle ja Ecun toisella maalilla ToU yj 0-6 johtoon.

Toisen puoliajan alku oli siis vahvaa vieraiden hallintaa. Pelin tehokaksikko Tino ja Ecu otettiin vaihtoon 52 minuutin kohdalla ja vieraat suorittivat näin viimeiset vaihtonsa. Koko mukana ollut pelaajisto sai näin hyvin peliaikaa. Vaihtojenkin jälkeen hallinta säilyi ja tilanteita lisämaalien tekoon saatiin luotua. Samalla vastustajakin sai muutamia hyökkäyksiä. Kotijoukkue onnistuikin tekemään pelin avausmaalinsa noin kymmenen minuuttia ennen loppua. Kaukaa n. 35 metristä lauotun vapaapotkun vieraiden maalivahti Miika Kumpulainen selvitti mutta vapaapotkun jälkitilanteessa pallo pyöri vieraiden maalilla ja pienen hässäkän jälkeen pallo löytyi ToU yj:n maalista – tilanne näin 1-6, pelin viimeinen maali oli nähty.

ToU yj nappasi mukaan tavoitellut kolme pistettä. Näin ollen joukkueen pistesaldo on kuudesta ottelusta 8 pistettä. Tällä pistemäärällä irtoaa tällä hetkellä sarjassa kuudes tila. ToU yj on tasapisteissa KuPS 2:n ja WJK yj:n kanssa. Tasaisessa keskikastissa 10 pisteessä on joukkueen seuraava vastustaja JJK 2:n. Lauantaina 10.6. klo 13.00 pelattavassa ottelussa taistellaan siis sarjan sijoista 4-7, voitolla JJK jäisi ainakin tässä vaiheessa taakse. Tervetuloa lauantaina Ahmon tekonurmen laidalle katsomaan kuinka käy!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista