SiPSin miehet päättivät kauden tappioon
Julkaistu: 16.08.2019 00.00

SiPSin miehet päättivät kauden tappioon

Miesten kausi Vitosessa päättyi tiistaina kärsittyyn kotitappioon Zulimaneille, 0-2 (0-1).

Ottelu Zulimaneja vastaan sujui kokonaisuudessaan tasaisissa merkeissä. Ensimmäisellä puoliajalla painopiste oli ehkä hienokseltaan vierasjoukkueen päädyssä. Tästä huolimatta tauolle mentiin 0-1 vierasjohdossa.Zulimanien johtomaalin viimeisteli ottelun 36. minuutilla Justus Pekonen. Maalia edelsi SiPSin alakerran huolimaton lyhytsyöttöpeli, maalin syöttäjiksi olisikin voinut merkitä muutaman kotijoukkueen puolustajan ja maalivahdin. Johtomaalin jälkeen ote siirtyi hienokseltaan vieraille.

Toinen puoliaika jatkui tasaisena ensimmäisen tapaan. Kotijoukkue pystyi myös pitämään palloa pitkiä jaksoja. Ongelmaksi muodostui monien aikaisempien otteluiden tapaan se, että pallonhallintajaksoista huolimatta joukkue ei onnistunut luomaan kunnollisia maalipaikkoja. Koko ottelun aikana kotiyleisön laskemat maalipaikat jäivät yhteen kunnolliseen ja muutamaan kulmapotkuun. Vastaavasti Zulimanit onnistuivat luomaan useita hyviä tilanteita ja näin 68. minuutilla Atte Inkeroisen tekemää 0-2 maalia voi pitää ansaittuna.

SiPSin nuorekkaan edustusjoukkueen lopullinen sarjasijoitus tullee Vitosessa olemaan sarjan keskivaiheilla. Vitosen runkosarjaahan vielä pelataan joitakin viikkoja mutta mielenkiintoisen sarjaohjelman seurauksena SiPSin kausi päättyi jo 13.8.! Alkukaudesta aikuisten sarjoihin paluun tehnyt SiPS esiintyi pirteästi ja pistetilikin karttui tasaisesti. Joskin jo alkukaudesta oli nähtävissä maalipaikkojen luomisen vaikeus. Puolustuslinja on vastaavasti toiminut suhteellisen luotettavasti Eetu Savolaisen johdolla koko kauden ajan. Loppukaudesta joukkueen esityksissä näkyi varmasti hyvin hajanainen kesäkauden harjoittelu. Pelaajia puuttui useista otteluista työ-, opiskelu-, maanpuolustus- ja lomailukiireiden vuoksi ja poissaolojen myötä myös harjoittelu kärsi merkittävästi.

Ensimmäinen kausi Vitosessa kertoi kuitenkin sen että nuori joukkue pystyy haastamaan kaikki sarjan joukkueet kun jalka vaan liikkuu. Tästä on hyvä käynnistää pitkä harjoituskausi kohti kesää 2020. Jos pelaaminen nuorekkaassa miesten joukkueessa kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä SiPSin toimistoon tai joukkueen yhteyshenkilöihin.

Kiitos kaikille pelaajille, taustajoukoille ja kotiyleisölle kaudesta 2019!

Seuran uusimmat